A-piirin Golf-mestaruus ratkaistiin Halikossa 14.5.2015
Mestaruuskilpailut järjestettiin Wiurilan Golf & Country Clubilla, Halikossa
Kuluneen viikon sääennuste oli ollut synkkä kilpailua ajatellen ja vielä keskiviikkonakin päivän sademäärä oli 35 mm.
Ainoa valopilkku sääennusteessa oli torstaille merkitty auringon kuva ja tällä kertaa kisajärjestäjillä oli ollut yhteydet yläkertaan kunnossa. Torstaiaamu valkeni auringon paisteessa ja kilpailu pystyttiin viemään lävitse mukavissa olosuhteissa vetisestä kentästä huolimatta.
Kilpailuun oli ilmoittautunut yli 50 golfia harrastavaa leijonaa ja muutaman peruutuksen jälkeen paikalle saapui 48 osallistujaa.
Päivän kilpailumuotona oli pistebogey, jonka lisäksi erikoiskilpailuina olivat pisin draivi ja lähimmäs lippua yltänyt lyönti. Pistebogey-pisteitä saa, kun pelaa reiän tarpeeksi hyvin verrattuna kunkin reiän henkilökohtaiseen par-tulokseen.
Kisan järjestelyistä vastasi LC Halikko-Rikala. Kisajohtajan Ilpo Sairasen alustuksen jälkeen kilpailijat lähtivät väylille ennalta laaditun järjestyksen mukaan.
Osallistujat oli jaettu 3-4 henkilön ryhmiin ja aiemmin mainittujen kilpailujen lisäksi myös parhaan yhteistuloksen saanut ryhmä palkittiin.
Avauslöynnin jälkeen ryhmä toisensa jälkeen siirtyi kentälle, joka oli todellakin märkä alkuviikon sateiden jäljiltä. Tästä huolimatta ryhmissä oli eriomainen urheiluhenki ja kilpailijat kannustivat toisiansa erinomaisiinkin suorituksiin.
Toki oli havaittavissa, että kausi oli vasta alussa ja lyöntivarmuus vielä hakusessa. Mutta vetisen kentän piikkiin oli hyvä laittaa monenlaisia lyöntejä.
Päivän aikana tuli myös todistettua, että ”Hole in One” ei tapahdu pelkästään televisiossa. Kilpailun ulkopuolella oleva henkilö oli onnistunut väylällä 2 ja ravintolassa oli tarjolla kaikille paikalla olleille lasi kuohuavaa sen kunniaksi.
Kisajohtajan sanoin: ”Kisat onnistuivat kaiken kaikkiaan loistavasti, vaikka väylät olivatkin runsaiden sateiden jälkeen vetiset. Griinit vastaavasti olivat loistokunnossa ja saivat ansaitusti pelaajilta kiitokset.”
Kilpailijakohtaiset lopputulokset on liitteessä.
Erikoiskilpailujen voittajat:
Lähimmäs lippua, väylä 16: Pirjo Sointula
Pisin drive, väylä 7: Kai Loukkaanhuhta
Paras peliryhmä oli Tero Vauramo, Ilmo Arosilta ja Rauno Toivola
Onnea voittajille!
Teksti ja kuvat
DC Ismo Viinikainen
Piirin webmaster
Viimeksi päivitetty (17.05.2015 11:10)