LC Uusikaupunki/Merettaret vietti 5-vuotisjuhlaa
Ansioituneita leijonia palkittiin Merettarien juhlaillassa
LC uusikaupunki/Merettaret, tuo erittäin aktiivinen klubi Ugista, vietti 5-vuotisjuhlaa 8.5.2015.
Wallilan kartanon juhlasaliin oli kokoontunut klubin jäsenet sekä joukko kutsuvieraita. Erittäin lämminhenkisen juhlan juontajana toimi klubin opasleijona Erkki Ääritalo.
Juhla alkoi yhteislaululla, kun Leijonahenki kajahti ilmoille Martti Soinin säestämänä. Yhteislaulun jälkeen Erkki esitteli kaikki juhlavieraat.
Juhlapuheen piti klubin presidentti Marketta Hämeenkorpi. Puheessaan Marketta muisteli klubin toiminnan kehitystä aina alkupäivistä tämän päivän aktiviteetteihin.
Presidentin mukaan kuukausikokoukset on pidetty vaihtelevissa paikoissa. Sen myötä jäsenet ovat päässeet tutustumaan paikkakunnan yrityselämään ja ovatkin käyneet melkein jokaisessa paikkakunnan soittoruokalassa, paikallista panimoa unohtamatta. Hauskaa on ollut!
Ohjelmassa oli puheita ja puheenvuoroja, niin kuin tällaisissa juhlissa pruukaa olemaan.
Illan vierailevana tähtenä esiintyi Sanna Arell, mahdollisesti tuleva kesän tangokuningatar Seinäjoella. Juhlayleisö kuunteli täysin hiljaa Sannan esitystä ja aplodit raikuivat viimeisen kappaleen jälkeen.
5-vuotisjuhlan kunniaksi palkittiin ansioituneita klubin jäseniä ja palkintojen jaon suoritti presidentti piirikuvernöörin ja klubin toisen opasleijonan Heikki Blinnikan avustuksella.
Illan kohokohtia olivat lion Pirjo Koskenroudan ritariksi lyöminen sekä Melvin Jones -jäsenyyden luovuttaminen lion Leena Heikkilälle. Juhlallisen ritariksilyömisen suoritti klubin opasleijona Erkki Ääritalo, ritari itsekin.
Melvin Jones jäsenyyden ja kunniataulun luovutti piirikuvernööri. Juhlasanoissaan Pertti kehotti Leenaa piipahtamaan Lions-liiton päämajassa Chigagossa ja tarkastaa, että nimi on kirjoitettu oikein päämajan seinässä olevassa MJ-jäsenien nimilistassa.
Ilta jatkui Merettarien runoryhmän esityksillä sekä maittavan illallisen merkeissä. Ennen juhlan päättäjäislaulua oli vuorossa perinteinen arvonta, jossa nykyiset ja jälkeenjääneet piirikuvernöörit puolisoineen puhdistivat palkintopöydän.
Kiitokset ja lämpimät onnittelut vielä kerran Merettarille!
Teksti ja kuvat
DC Ismo Viinikainen
Piirin webmaster
Viimeksi päivitetty (15.05.2015 18:56)