Piiri 107-A:n vuosikokous
Lions Clubs International Piiri 107–A - Piirikokous 16.4.2011
Åbo Akademin Humanistikeskus Arken
Piirikokouspäivä alkoi piirihallituksen kokouksella kello 9.00. Hallitus käsitteli piirin taloustilannetta, piirikuvernöörien ajankohtaisasioita, tulevan kauden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota. Samoin päätettiin eräistä maksuista piirikokoukselle esitettäväksi. Lisäksi käsiteltiin alueiden ja lohkojen sekä toimikuntien ajankohtaispuheenvuorot.
Piirikuvernööri palkitsi piirihallituksen jäsenet ja toimikuntien puheenjohtajat.
Klubien virkailijoille oli järjestetty koulutusta tulevien tehtävien hoitamista varten. Koulutustilaisuuksien suhteellisen vähäisestä osallistujamäärästä päätellen, ovat klubit saamassa johtoonsa jo ennestään kokeneet ja valveutuneet presidentit, sihteerit ja rahastonhoitajat.
Piirikokousjuhlan juontajana toimi varmoin ottein PDG Bo Lindberg. Lippujen sisääntulon jälkeen laulettu Leijonahenki onnistui hienosti lion Ralf Nummelinin säestämänä. Piirikuvernööri Björn Taxell toivotti juhlayleisön tervetulleeksi.
Åbo Akademin tervehdyksen esitti hallinnonjohtaja Ulla Achren. Turun poika 2010 Oskari Mäkilä viihdytti yleisöä musiikillaan. Ohjelmaan merkitty Turun tyttö 2010 Emmi Pikkujämsä oli sairastunut.
Juhlaesitelmän piti Anna Koivisto kansainvälisestä päämajasta. Hän esitti havainnollisesti järjestön toimintaa, organisaatiota ja henkilöstörakennetta. Muutaman päivän kuluttua hänen työhuonettaan Oak Brookissa koristaa piirin pöytästandardi, jonka DG Taxell hänelle luovutti.
Marita ja Björn Taxell sytyttivät muistokynttilät 27 edellisen vuosikokouksen jälkeen poisnukkuneen lionsin muistolle. Muistosanat lausui Kirkkoherra Henric Schmidt.
Kokouksen lopulla piirikuvernööri Björn Taxell suoritti eräitä palkitsemisia mm. nuorisoleirin järjestäjille, piirikokouksen järjestäjille ja piirin johtoryhmälle.
Arvokas tilaisuus päättyi Maamme-lauluun.
Piirin vuosikokouksessa käsiteltiin mm. kauden 2009-2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. Tilintarkastajien lausunnon perusteella piirikuvernöörille ja piirihallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Kokous päätti myös, että kaudella 2011-2012 peritään klubeilta eräitä maksuja.
Vuosikokousmaksuksi, Jalopeura-lehden tukimaksuksi ja kesän 2013 nuorisoleirin maksuksi päätettiin yhteensä 3 x 50 € kaikilta klubeilta. Kauden 2011-2012 toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin.
Kokous valitsi äänestyksen jälkeen tulevat virkailijat eli DG Mikko Torkkeli, 1.VDG Reino Laine ja 2.VDG Tommi Virtanen.
Muissa asioissa PDG Pekka Järvelä käytti, PCC Lasse Karenin ollessa estynyt, ansiokkaan puheenvuoron Suomi Johtoon-kampanjan puolesta.
Seuraava piirikokous järjestetään huhtikuussa 2012 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry:n tiloissa Meri-Karinassa Turussa.
Teksti ja kuvat
Lars Wirén
Tiedotus- ja PR-toimikunta
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
Viimeksi päivitetty (24.05.2011 20:56)
